Ajattelin sinua silloin,
kun ei ollut muuta tekemistä illoin.
Finninaamastasi tein laulun,
hörökorvistasi piirsin seinätaulun.
Leikki päättyi kurjasti:
Nyt rakastan sua hurjasti!

Kello lähestyi puolta yötä,
minä vain yritin tehdä vielä työtä.
Tuuli humisi ulkona puissa,
ajatukseni liikkuivat asioissa muissa.
Ajattelin, kuinka olet minulle rakas
ja toivoin, että saisin järkeni takas.
Ei ollut järkevää rakastaa sinua,
kun sinäkin vain loukkasit minua.

Kulmakarvasi tummat sun
sekaisin sai mieleni mun.
Ajattelen sua kun valvon,
öisin unessa palvon.
Haaveillen tuijotan kuuta,
en millään keksi tekemistä muuta.
Nyt ei aivopesukaan auta.
Mitä sä meinaat? Jumalauta!

Kun pallo päähäni kolahti,
siitä aivotärähdys kai seurasi.
Nyt mielessäni pyörit sinä vain,
en muuta ajattelemista keksi lain.
askel kylälle aina käy.
Miksei sinua missään näy?
En ole iloinen ilman sinua,
mutta sinä tuskin huomaatkaan minua.

Kun silmänympäryksen mustan sain,
voimakkaita lyöntejäsi ihailin vain.
Sormille tallasit, meni luita kai poikki.
Ajatukseni ihanissa silmissäsi loikki.
En millään voinut suuttua sinulle,
merkitset liian paljon minulle.
Tappoyrityksesikään eivät siis paljoa paina:
Olen päättänyt rakastaa sinua ikuisesti ja aina.

Koko päivän mielessäni pyörit,
yöllä aina unissani hyörit.
Koulutyöt eivät eteenpäin kulje
eivätkä kaverit suutansa sulje:
Joka ikinen hetki saan sinusta kuulla.
Pian alan itseäni vainoharhaiseksi luulla.
Joka paikassa näen vain sinut.
Aiotko hulluuteen näännyttää minut?

Uneksin sinusta päivin, öin,
kaikki työnikin laiminlöin.
Yksin en tahtoisi millään olla,
en osaani suostua sovinnolla.
Silti puhua sulle en uskalla,
kuin ehkä työllä ja tuskalla.
On suurin toiveeni seuraasi päästä
ja huomata: ei sydämesi ole jäästä.

Turha on itkeä, turha on surra.
Turha on vuoksesi hammasta purra.
Sä eilen mut lemppasit, pihalle heitit,
siistinpä sopan sä tästäkin keitit.
Nyt sulle mä vannon, ei juttu jää tähän,
on kostonhimoa mullakin vähän.
Mä kavereille kerron kaikki sun vikas:
Et ollut komea, etkä ens rikas!

Minä rassukka, raukkaparka,
miksi olen aina näin riivatun arka?
En uskalla kanssasi puhua, haastaa,
vaikka kaipuu rintaani rajusti raastaa.
Toivoni kohta jo kaivoon heitän.
Tunteeni arkussa maahan peitän.
Jos rakkaudesta voi hulluksi tulla,
se kohtalo varmasti eessä on mulla.

Olen hölmö. No joo, mutta mitäpä siitä.
Ei sellainen seikka vielä yksinään riitä.
En piittaa mä katseista, nimittelystä.
En jaksa. Ei niillä ole merkitystä.
Olen ääliö, kahjo ja jästipää,
en kai sinusta muuten vois välittää.
Aivan taatusti kyllä vikaa on minussa,
kun jotakin hienoa näen sinussa.